sunnuntai 28. elokuuta 2011

Koulun opetustaulu


Näitä koulutauluja olen etsinyt epätoivoisesti.
 Uskonnollisia aiheita näyttää olevan jonkin verran liikkeellä mutta tällaisiin luonto- tai kasviaiheisiin olen törmännyt harvemmin. Taulu on kauniinpi luonnossa kuin mitä kuva kertoo.
Paikkakin löytyi kuin tilauksesta vanhan lipaston yläpuolelta ja lipaston edessä olevasta matostakin löytyy taulussa olevaa lempeää vihertävää.

Olen onnellinen!

perjantai 19. elokuuta 2011

Eevi kohtasi sammakon


Pihanurmikko oli ajeltu pari päivää sitten ja tällaisen ruohokasan alla oli sammakko auringon säteitä paossa ja paljastui yllättäen. Tiedättehän tunteen! Hui, pelästys, vaikka ei sammakkoa kammoaisikaan.


Ilme oli melko yrmeä kun tuli häirityksi.


Eevi-koira saapui paikalle ja sammakko ikäänkuin peitti silmänsä, nosti salaman nopeasti raajat ylös.
Eevi jatkoi matkaansa välittämättä sammakosta mitään.


"Onko vaara jo ohi?"


Sitten saappaan yli reippaasti edeten seinänvierustan kasvien varjoon.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Rapujuhliin lähdössä


Meidät kutsuttiin rapujuhliin. Kiikuttelen tässä kun äiti-Elviira miettii minkä hatun valitsee.
Saan olla kuulemma makutuomarina!


Ehkä vähän liian hieno, sellainen juhlahattu!


Näytät hassulta taikurilta!


Tämä vois sopia rapujuhliin, vähän rapujen värinenkin!


Tämä on nätti, näytät vauvalta!


Ei vielä syksyhattua! Ota tuo punainen!

Rapujuhlista seuraavalla kerralla.

tiistai 16. elokuuta 2011

Eevi sairastaa


- Terve Eevi, Simo tässä, kuinka voit? Taidat olla aika sairas sen näkee silmistäsi!
- Hei Simo, kiva kun tulit katsomaan! Olen kyllä aika sairas, leikkauksesta on vasta neljä tuntia enkä oikein tiedä miten edes kävellään, tahtoo viedä vain taakseppäin. Sanoivat että menee vuorokausi ennenkuin lääkkeitten vaikutus poistuu.


- Olisitko Eevi iloinen jos vaikka laulaisin jotain? Lohduttaisiko se yhtään?
- Laula vaan, jos tämä sekava olo hetkeksi unohtuisi.
-  "Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.............."
- Kiitos Simo, nyt täytyy laittaa silmät kiinni ja vähän levätä.


- Nuku vain Eevi, tuo tötterö on varmasti kamala pitää!
- Kyllä tähän tottuu kun on pakko!


- Kiitos kaikille hyvän voinnin toivotuksista, kyllä tämä tästä :)




tiistai 9. elokuuta 2011

Sisilisko


Katsoppas Sisilisko  ( Zootoca vivipara )


Katsotaan tässä kauempana. Sisilisko on Suomessa rauhoitettu eläin ja voi elää jopa 10-vuotiaaksi.


Hätätilanteessa sisilisko kykenee irroittamaan häntänsä joka kyllä kasvaa uudelleen. Talvehtiminen voi olla hankalaa ellei häntä ehdi kasvaa, koska sisilisko kerää vararavintoa häntäänsä.
Ei häiritä!


sunnuntai 7. elokuuta 2011

Punaherukat kypsyvät


Kuunteleppas Simo, rastaat ovat tuolla väijymässä. Nyt olisi talon asukkaitten  korkea aika poimia nuo marjat ennenkuin menevät parempiin nokkiin. Seurataan tässä vähän tilannetta.


perjantai 5. elokuuta 2011

Leikkisä päivä

Simo- pöllönpoikanen kulutti tämän päivän ihan leikkien, äidin seuratessa lähietäisyydeltä valmiina auttamaan.


Äiti, tule etsimään!


Saa tulla!


Katso äiti, ilman siipiä!


Simo pallomeressä.


Äiti, tule etsimään! 
 Odota Simo, äiti vähän lepää!

torstai 4. elokuuta 2011

Elviira ja Simo


Tänään kotiutuivat Elviira ja Simo, Itellan saattelemana uuteen kotiinsa ja elinympäristöönsä.
Elviira ja Simo ovat keskinäisiltä suhteiltaan äiti ja lapsi. Elviira, kovin huolehtiva ja viisas äitipöllö, vähän Muumimamma-tyyppinen. Simo puolestaan on vilkas ja utelias pöllönpoikanen.
Hahmojen luoja on keramiikka-artesaani Liadan, hänet löysin puolestaan solen blogin kautta, näinhän tämä menee :)
 Luonteet olivat toivomuksesta, nimet annoin tänään. Simo kuullostaa jotenkin reippaalta nimeltä vaikka esikuvaa ei olekkaan. Elviiran taas toivon kuullostavan hyvältä äidiltä.


Taisi olla kesäkuuta kun toivoin Liadanilta näitä pöllöhahmoja, ihastuin moniin hänen töihinsä kun niissä on luonto lähellä, joka on todella tärkeä asia.
 Nämä ovat uniikkeja kaveruksia.


Mikä tässä sitten on tarkoitus?  Mitä tässä on meneillään? Haluan oikein tosissani ja kovasti opetella kuvaamista ja tykkään tehdä kaikenlaisia asetelmia ja somisteluja. Joten ajattelin yhdistää nämä kaksi asiaa. Lavastan erilaisia tilanteita ja tunnelmia jossa luonto ja Elviira ja Simo saavat olla pääosassa. Talvella pitänee kuvailla sisällä.


Vaikkapa jotain tällaista!
Mitään tarinoita en ala kertomaan koska kielelliset kykyni eivät riitä siihen mutta jotain pientä kuitenkin. Kerroin tytärelle monta vuotta lähes jokaisena iltana omaa keksimääni iltasatua jossa seikkailivat kaksi leppäkerttua. Tarinassa oli aina hyvä loppu ja jokin opetuksen tapainen, vaikkapa ettei roskia saa heittää luontoon!



Katsotaan mitä tästä syntyy. Tänään deletoin ainakin mahtavan määrän kuvia:)