sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Toukan pystytukka

Eilen paistoi aurinko!
Kotiuduttuamme eilisestä perhejuhlasta teki niin mieli lähteä ulos aurinkoon. Otin pelkän makroputken mukaani ja lähdin toiveikkaana etsimään vieläkö löytyisi mitään pieniä liikkuvaisia.

Olihan siellä luteita vaapukanlehdillä, kärpäsiä  ja tämä ihana pystytukkainen toukka runkoruusun lehdellä.


Eilen taas kerran tuli mieleeni että pitäisi osata nauttia ja iloita pienistäkin asioista kun aikaa on. Vaikkapa siitä että löytää pystytukkaisen toukan :D

lauantai 29. syyskuuta 2012

Luopuminen

Olimme tänään hautajaistilaisuudessa. Tämä tilaisuus oli kaunis ja lämminhenkinen juhla.

Haluan näillä kuvillä ilmentää sitä surumielisyyttä jota luopumiseen aina liittyy.






perjantai 28. syyskuuta 2012

Nakuttaja

Kaukanahan tuo oli ja korkealla mutta hivuttauduin pikkuhiljaa lähemmäksi ja onnistuihan  se suuremmin häiritsemättä.


Ja tästä se alkaa, lievä takanoja ja yks, kaks, kolme nak,nak, nak, nak........


Luulin että tikka etsii jotain syötävää lahosta puusta  mutta hiiviskely lähemmäksi paljasti että kävyn syönnistähän tässä on kysymys tällä kertaa.

Käpy oli upotettuna kai jo aiemmin tehtyyn koloon jossa se näytti pysyvän hienosti paikoillaan tässä vauhdikkaassa ruokailussa.


Tikka vilkuili välillä tarkkailevasti ympärilleen mutta ei näyttänyt välittävän kuvaajasta mitään vai eikö huomannut kun yritinkin olla mahdollisimman huomaamaton.



Tikka pyrähti viereiselle oksalle, onko tämä nyt vessa vai tiputtiko tikka sen mitä kävystä jäi jäljelle, ei tuosta kuvasta pääse oikein selvyyteen.


Tässä  suunnitellaan lentoonlähtöä, onkohan aikeissa  uuden kävyn haku! Ja taas myöhästyin nousukiidosta!


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Makroviikko 73

Makroviikolla on tarkoitus kuvata jokin kohde läheltä.

Tämän viikon aiheena on : MUSTAVALKOINEN


                                                            




Toiset haasteeseen osallistuvat löydät tämän ylläolevan napin alta. 


Olipa vaikea kuvattava! En ole ollenkaan pahoillani jos joku konkari vinkkaisi miten tällaisen kuvan saa onnistumaan! Otin kyllä manuaalisäädöillä mutta jotakin voisi varmasti tehdä toisin?

maanantai 24. syyskuuta 2012

Muistelen kesää

Nyt voi jo alkaa muistella kesää :)
Mitähän siitä jäi mieleen, ainakin sateet, välillä useita  päiviäkin yhtäjaksoisesti jatkuneet sateet.
Ja makrokuvauksen ihanuus!

Muutama lempikuvani menneeltä kesältä!

Tämä sinisiipi lenteli vielä myöhään elokuun lopulla tuolla Linnoituksen vallien tietämillä.





sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hämiksiä

Kuvasin hämähäkkejä ja ajattelin että nämä pitkäkoivet ovat aika kuvauksellisia mutta varaudun myös siihen että kukaan ei saata olla samaa mieltä :D

En päässyt kuvaamaan selkäpuolelta ryteikön takia niin vaihteeksi näin.

Tämä asetteli pitkät koipensa varsin kuvauksellisesti. Tavoitteena kuitenkin oli ilmeisesti tekeytyä mahdollisimman näkymättömäksi oksan taakse.

Loistava suojaväri koivunrungolla elelevälle hämähäkille.


Tässä ei ole tarkoitus saada näyttämään hämähäkkejä inhottavilta ja vastenmielisiltä, vaan yritän päinvastoin!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Sateenkaari

Kuulin tänään että kurjet ovat jo kokoontumassa, satoja lintuja suunnittelemassa muuttoa.
Tämä kuullosti liiankin hienolta mahdollisuudelta.  Kiireellä töistä kotiin, Moskovanpataa melkeinpä seisten, nopeasti ulkovaatteet päälle ja autoon.
Mutta perillä ei ollut ainuttakaan kurkea, ei yhtäkään!

Korvaukseksi näin yhden upeimmista sateenkaarista mitä koskaan.





Yllä kulki aivan omituisen näkoinen tumma sadepilvi joka näytti  ihan jättisuurelta, pitkältä ja paksulta uimapatjalta.
Kannatti ajaa 50 km eestaas ihan tämän näyn takia :)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Makroviikko 72



Tämän  viikon aiheena on RIKKI

 
 

Kun olin kaksivuotias kummitätini toi Pariisin tuliaisena nuken. Se oli valtavan kaunis nukke. Sillä nukella ei saanut leikkiä se oli aina vain hyllyssä ja sain sen vain silloin viereeni kun olin sairaana, vähän niinkuin lohduttamaan.

 
Olin kerran painanut sen kauniit pahvihampaat näkymättömiin ja saanut toisen silmän rikki. Nyt aikuisena ymmärrän oikein hyvin miksi sillä ei saanut leikkiä, kun katsoo miten nukke on valmistettu. Aina sanottiin :"Se menee rikki"!
Tämä käsi on vain nukesta tallella olen yrittänyt miettiä saisinko tuosta kädestä jonkinlaisen korun kun se on kulkenut mukana monet, monet vuodet!




Toiset haasteeseen osallistuvat löydät ylläolevan napin alta.     

tiistai 18. syyskuuta 2012

Juoksutus

Kävin tänään kuvaamassa  Imatran koskea.
Saimaan juoksutusta on juuri lisätty 1000 m3 /s ja vedenpinta on hitaasti kääntymässä laskuun.
Vuoksen vesistöalueen alkupuolisko on ollut sateisin yli 50 vuoteen ja Saimaa samoilla korkeuksilla kuin 1899 ja 1924 tulvien alla.



















Imatran koski on 1300 metrin pituinen ja tästä veden matka jatkuu Vuoksea pitkin päätyen lopulta itärajan ylittäen  Laatokkaan.

Juoksutuksilla on tarkoitus madaltaa Saimaan pintaa lokakuun puoliväliin mennessä 5-15 cm


Ehkäpä meidän mökkilaiturimmekin saa vielä päänsä veden pinnalle, nostovara loppui jo viikkoja sitten.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Mitä näet tässä?

Tämä ei ole mikään musteläikkätesti enkä tee mitään luonneanalyysejä :D  Mutta olisi kiva jos kertoisitte mitä näette näissä kuvissa!
En kerro vielä mitä itse kuvittelen näkeväni mutta kertokaa te ensin.

Kuvassa on moottorisahalla katkaistun puun kanto. Siis vähän tälläista moottorisahalla tehtyä ITE-taidetta, tosin sahauksen oli joku muu tehnyt : D
Puuta  oli sahattu molemmin puolin ja keskelle oli jäänyt tällainen "harjas". Puu oli ilmeisesti katkaistu jo keväällä ja se oli ehtinyt ottaa pintaansa jo sienikasvustoa.
Farkunpolvet märkinä konttasin siinä ympärillä, onneksi kukaan ei tainnut nähdä tai jos näkikin kääntyi varmasti kantapäillään :)




lauantai 15. syyskuuta 2012

Vahvuutensa kullakin

Tein tänän parin tunnin kuvauslenkin. Ötökät alkavat olla aika vähissä, jotain kuvattavaa sentään löytyi, siitä joku toinen päivä.
 Teen tässä vähän yhteenvetoa kesällä näkemistäni hauskoista kulkijoista. Tuo makroiluhan se vei niin mennessään :)


Kesä oli sen verran sateinen että tämä kaveri ehti bodata takareidet hyvään kuntoon, kun sateilla ei oikein onnistu tuo pölytyshomma niin ehtii hoitaa sitten kuntoaan.


Voisin kuvitella että tämä puolestaan nukkuu yönsä pää alaspäin. Kiinnittyy illalla vaikkapa räystään alle surrrr.... tuosta takapäästään ja aamulla kierrokset toisinpäin, vähän pään pudistelua ja taas menoksi :)


Jos tämä erikoinen eläväinen on suunniteltu piirustuspöydällä niin jonkun on täytynyt nykiä koko ajan paperista ihan kiusallaan.


Kannattaa kiinnittää ihan erityistä huomoita peräpään erinomaiseen muotoiluun ja värien käyttöön. Lisäksi huomiota kiinnittää trendikkäät keltaiset sukkahousut.


Paremman puuttessa tämän kuoresta katsomalla voisi viimeistellä huulipunansa. Loistava, tahraton kiilto ja mikä väri! Vahaus ja pesu suoritettu huolella!


Ohdakepellon ehdottomasti parhain salapoliisi, loistava naamioitumiskyky ja hyönteisalan ehdottomasti tarkkasilmäisimpiä ja keskittymiskykyisimpiä luuraajia.


Erikoisuutena otsaluuhun kasvaneet luupit karvoituksella. Luupeilla on helppo löytää ihan pienistäkin pienimmätkin mesipisarat.

Taas vähän lapsetti :D



perjantai 14. syyskuuta 2012

Silmät

Esittelen meidän lapsenlapset kun tässä on sen verran tutuiksi tultu :)

Eevi 5 vuotta.

Mahdottoman ihmisrakas ja sympaattinen beagle.
On viettänyt meillä paljonkin aikaansa varsinkin pentuna kun tyttärellä oli opiskelukiireitä.
Sydän oli murtua kun koira sairastui mäyräkoirahalvaukseen ja siinä yhteydessä todettiin yllätyksenä luuston perinnöllistä rappeumaa.
Elelee tyytyväisenä ja onnellisena onneksi ainakin vielä!





Eevissä on ripaus Nuuskamuikkusta, tykkää istuskella pitkiä aikoja ihan itsekseen, kuunnella ja kuulostella.
Aiempina kesinä istuimme monesti mökkilaiturilla vierekkäin ja katselimme vesimittareitten ja lintujen liikehtimistä.
Eevi painautuu mielellään ihan kylkeen kiinni.










Sohvi 1,2 vuotta

Sohvi sai nimensä siitä kun vietti alussa suurimman osan aikaansa sohvan alla ennenkuin ystävystyi Eevin kanssa.
Nyt ovat parhaat kaverukset.
Sohvi oppi avaamaan kahvalliset sisäovet melko nopeasti ja päästi Eevinkin ihan uusiin seikkailuihin.
Katsoimme kellosta mitä menee aikaa kahden suljetun oven avaamiseen, makuuhuone tietysti oli heillä tavoitteena. Hiukan alle 5 min niin kaksi onnellista pikkuista naamaa katseli vieretysten makuuhuoneen ikkunasta ulos.




Pikkuinen, 5 viikkoisena kuvattu

Perheen uusin tulokas, on vielä kaksi viikkoa kasvatusemonsa hoivissa, seitsemän kolmesta eri pentueesta olevan sisaruksensa
 kanssa.
Löytöeläinkodin kasvatti, löytynyt ihan pienenä hylättynä, mitä emolle lieneekään tapahtunut.
Käynti siellä eläinkodissa oli aika vaikuttava kaikkine tarinoineen.
Arvostan myös sitä mitä vaaditaan ja toivotaan uudelta kodilta.
Kuvasin ihan nopesti ja hätäisesti kun pienellä oli hätä takaisin emon hoiviin.