tiistai 6. marraskuuta 2012

Pallonlahden sorsat

Laitan vielä loput lintukuvat joita otin sunnuntaina. Sorsat olivat niin pelottomia kuvattavia.


Onnistuin keplottelemaan kivelle ihan veden rajaan eikä mennyt kauaakaan kun Herra Sorsa tuli tarkastamaan tilannetta luuli kai että olen ruoantuoja.
Siinähän se rikkoi suomalaisen henkilön reviirirajan kun tuli niin lähelle. Luovutin ensin kun en jaksanut enää kyykkiä.








Siinä se keikisteli päätään, kurlutteli vettä ja katsoi kysyvästi kohti, mitä lieneekään  mietti.
 
 
Jaksan aina ihastella lintujen siipiä ja sulkia, miten upeita yksityiskohtia tästäkin linnusta löytyy.
 
 
 
Ruska alkaa olla jo aika vähissä, tuolla sumuisella rannalla enää muutaman lehden varassa :)


Jälleen kerran luulin että lintu on vammautunut kun oli niin kauan siinä samalla kivellä ja yhden jalan varassa, muut uivat tai muuten vaan liikuskelivat rannalla .
Sitten se taisi saada luurailusta tarpeekseen, hypähti rannalle ja yllättäen löytyi toinenkin jalka :)
















Tämä olikin hauskan näköistä puuhaa.  Rouva Sorsa oli jotenkin niin veikeännäköinen siinä siivilöidessään vettä nokallaan. Mihinköhän tämäkin toiminta liittyy, eihän siellä ole enää mitään pieniä vesieläimiäkään ja ei kai noin kova jano voi olla. Kulki pitkiä matkoja päätänsä edestakaisin sivulle liikutellen.


Jälleen aloin ihastella siipiä ja sulkia.

22 kommenttia:

  1. Ihastelen..... ihan hiljaa.... Loistavia otoksia!

    VastaaPoista
  2. Ooh, kyllä on upeita lintukuvia! Hienot siipipeilit ja pörhistykset!
    Itsekin olin lintutunnelmissa kun tein viikon kollaasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä siivet ovat niin kauniita pitää vaan olla koko ajan valppaana että ehtii! Tulenkin kurkistamaan!
      Kiitos Uuna!

      Poista
  3. Upeat persoonalliset kuvat sorsista. Näissä on kuvaajan "kädenjälki" selkeästi näkyvissä. Ei mitään näpsäisyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotin kaksi tuntia ja kuvasi kun mies oli urheilukaupoissa, ehdin ottaa maltilla aika monta kuvaa :)
      Kiitos Tiitsa!

      Poista
  4. Sorsat ovat ihania, mä olen kuvannut niitä aika paljon.:) Hauska kuvasarja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulla on tosiaan ollut niitä upeita sorsakuvia!
      Kiitos Tillariina!

      Poista
  5. Ihan samaa mieltä, kyllä sorsa on komea lintu ja ansaitsee tulla kuvatuksi. Hienot kuvat kvaakusta otit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin tämä sorsaherra josta riittäis värejä vaikka muillekkin jakaa!
      Kiitos Harry!

      Poista
  6. Heinoja kuvia! Tuosta viimeisestä pidän kovasti, siiven sulat näkyvät niin hienosti siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin niin toivonut että naarassorsa olisi tullut vielä lähemmäksi pörhistelemään.
      Kiitos marjukka!

      Poista
  7. Siis niin ihania kuvia ja tunnelmia. Ihana taito saada kiinni juuri se hetki ja fiilis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä sitä tuntee onnistumisen iloa kun saa kuvaan jonkin haluamansa tunnelman!
      Kiitos Domi!

      Poista
  8. Ihania sorsia. Alimmasta kuvasta tykkään kovasti.

    VastaaPoista
  9. Tosi upeita kuvia...ihan tosi upeita!

    VastaaPoista
  10. Hienoja kuvasarjoja linnuista, niin nämä sorsat kuin naakat ja variksetkin. Varisten osalta saitkin seurata mukavaa näytelmää ja mitkä kuvatekstit.

    VastaaPoista
  11. Kyllä tuohon kuvaukseen täytyy näemmä käyttää aikaa, ei sen niin taida mennä että menen vaan ottamaan kuvan :)
    Kiitos Pirkkoinkeri!

    VastaaPoista
  12. Vastaukset
    1. Kävin eilen katsomassa, en tosin kuvannut. Siellä ne nyt tepastelevat jään päällä!
      Kiitos ampiine!

      Poista