torstai 31. tammikuuta 2013

Kuin vanhoja kiiltokuvia

Tänään oli kovin pilvinen päivä tai ehkä enemmänkin sumuinen, lämpötila oli nollassa.
Huomasin miten viimekesältä jääneet ruusun kukat olivat sulaneet ja näyttivät siinä sumun keskellä vähän vanhoilta kiiltokuvilta.


Näistä kuvista nyt puuttuvat ne hopeahileet, muistatteko :)  Mutta nostalgista tunnetta löytyy sitä enemmän!


Olen kadottanut jonnekkin tässä muuttojen varrella sen kiiltokuvakirjan johon ihailtu alakoulun opettaja ja koulukaverit kirjoittivat muistoloruja. Sekä hassuja että selkeitä elämänohjeita.
"Muista silloin minua kun kirppu puree sinua ".


Onkohan tämä kiiltokuvien ja varsinkin lorujen keräily jo ihan kokonaan katoavaa kansanperinnettä.
Omassa työssäni ainakin huomasin että tarrat taisivat olla huomattavasti parempi reippauspalkinto kuin kiiltokuvat.
 Olisin niin onnellinen jos onnistuisin vaikkapa kirpputorilta löytämään tällaisen muistojen kirjan. Täytyykin kulkea silmät auki!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Äkkipysähdys


Kuljeskelin tänään pienen hetken tuolla rannassa, lunta tuiskutti niin että hyvä kun eteensä näki. Siellä se kesällä unohdettu purjevene vietti talveaan unohdettuna ja yksinäisenä. Mitäs muutakaan se voi kun ottaa tuulet ja tuiskut vastaansa ja koettaa pärjätä.


Kuljeskelin pienen hetken myös linnoituksessa. Kuvasin Maakuntamuseon seinää jossa  pieni sitkeä puuntaimi tai kaksikin pitävät pintansa ja ovat ilmeisesti päättäneet elää siinä. Toivottavasti puutarhuri ei ole eri mieltä.



Maanantaiaamu toi elämään äkkipysähdyksen!
 Melko pian töitten alkamisesta olin jo matkalla ambulanssissa ensiapuun. Vietin sairaalan  valvontahuoneessa kokonaisen vuorokauden monitorin seuratessa  elintoimintoja.  Eilen iltapäivällä pääsin kotiin rauhalliseen menoon ohjeistettuna.
 Olenhan tämän tiennyt, mutta miten helppoa se on unohtaa ettei tämä elämän käsikirjoitus ja suunnitelmat taidakkaan olla ihan omissa käsissä.  Jotakuinkin tällaisista syistä tämän asian kerroin!

  Koin tuon viimekesäisen kuvan sopivan tämänhetkiseen tunnelmaan!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Lisää lintukuvia

Tänään oli niin pilvinen ja tumma päivä kuin olla vain voi! Teki kuitenkin mieli mennä kuvaamaan. Lintujen ruokintapaikka on tosiaan ihan metsän keskellä ja ruokinta-automaatit kuusen alaoksilla niin eipä valoa paljon riittänyt.
Laitoin tämän tumman päivän muistoksi vielä vinjetoinnit kuviin :)


Puukiipijä oli ahkerimmin liikkeellä ja luulen että niitä oli kaksi. Se oli jälleen varsin peloton, tuli ihan parin metrin päähän kun kyyhötin siinä kuusen juurella.


Nämä kaksi kaverusta olivan niin samanmielisiä liikkeissään ihan kuin olisivat harjoitelleet kuvausta silmällä pitäen :)




Kotipihalla bongasin vielä urpiaisia.


Tänään tapasin aivan samat lajit kuin eilenkin ja kotipihalla oli vielä harakkakin näköetäisyydellä.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Lintujen bongausta

Viikonloppuna bongataan lintuja.Tämä on  BirdLife Suomen järjestämä pihabongaus jossa seurataan tunnin ajan lintujen liikehdintää, lajit ja yksilömäärät ilmoitetaan edellä mainitulle yhdistykselle.
Seurasin tunnin ajan lintuja ihan vasta löytämälläni lintujen ruokintapaikalla.


Tuttuja sinitiaisia oli toiseksi eniten. Seisoin kuusen suojissa ja nämä rohkeat linnut tulivat ihan yläpuolellekkin oksistoihin hyppelemään.



Lukumääräisesti eniten oli talitiaisia, näitä tutunpaakin tutumpia lintuja. Utelias ja touhukas määritelmä on kyllä talitiaisen kohdalla paikallaan.



Hömötiainen, peloton kaveri. Säksättää käheästi nähdessään ihmisen tai aavistaessaan vaaraa näin kertoo Suomen lintuopas. Siinä oli niin kovasti hyörintää ympärillä etten eroittanut enkä vielä edes tunnista lintuja äänen perusteellla.


Kuusitiainen, pirteä ja eloisa. Sen kyllä havaitsin, oli niin vikkelä etten meinannut millään saada kuvaan. Haki nopeasti ruokapalan ja oli jo kohta poissa.


Puukiipijä, tämän linnun tapaamisesta ilahduin ihan erityisesti. Ensimmäinen kerta kun tapasin!


"Kipuaa nykivästi puunrunkoa ylös ja tonkii piikkimäisellä nokallaan kaarnan rakosia. Nousee usein kierteistä rataa runkoa ylös, toisinaan viistojen pääoksien alapintaakin." Siteeraan edelleen Suomen lintuopasta.


Kirjassa sanotaan myös että usein tiaisparviin liittyy 1-2 puunkiipijää. Paikalla oli kaksi lajinsa edustajaa.

Huomenna täytyy laittaa lämpimämmät kengät ja mennä uudelleen, nyt palelevat varpaat keskeyttivät kuvaamisen.

torstai 24. tammikuuta 2013

Ankkuri ylhäällä

Kuljeskelin menneenä viikonloppuna sataman liepeillä ja linnoituksessa. Ja tietysti oli pilvistä ja lumisadettakin,  olihan viikonloppu. Näin ajatteli pessimisti  :)


 Ankkurit saavat olla ylhäällä vielä muutaman kuukauden. Kunhan kevätaurinko alkaa lämmittää saapuvat ensimmäiset puuveneitten rapsuttelijat riisumaan hellästi suojapeittoja syrjään ja tarkastelemaan pohjan kuntoa. Vähemmän huoltoa vaativimpien veneittenkin omistajat käyvät vainvihkaa silittämässä veneen kylkeä.
Ja satama alkaa heräillä talviunestaan, mutta ei vielä!


 Linnoituksessa on ihan oma rauhansa, sen aistii jo tältä rannanpuoleiselta kadulta katsottaessa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Aika syö



Aika syö omalla tavallaan kauniistikin, hellyyttävän kauniisti!

Mutta järkevästi ajatellen, talo kaipaa uutta maalia pintaansa. Seuravaan budjettiin!



Entäs sitten tämä! Vaikka kuinka yrittäisin en näe tässä  mitään kaunista.

 Ei kai se ole tarkoituskaan, siinä vain "puhutaan" toistensa päälle!

maanantai 21. tammikuuta 2013

Tasa-arvon aikana

Mitäs tähän sitten sanotte, onko tämä tasa-arvoista!


 Kauppatori oli monia, monia vuosikymmeniä sitten tällä paikalla rannan tuntumassa  ja maalaiset tulivat tiettyyn laituriin myymään kaloja ja mitä tuotteita heillä nyt olikaan.
 En ollut tätä viittaa aiemin huomannut!

Tunnustus

Lämmin kiitos Sirpalle Kuvien tarinaa- blogiin tästä tunnustuksesta!




Huomasin että tämä on ollut jo monessa blogissa joten en tällä kertaa jatka haastetta!

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Tulipalo

En yleensä laita tämäntyppisiä kuvia mutta tämä oli niin harmillinen tapaus että ylitti tämän oman uutis- ja kuvauskynnykseni.
Lauantaina puolen yön jälkeen palanut vanha Keisarinasema paloi tähän kuntoon, korjauskelvottomaksi.  Rakennus oli valmistunut rautatieasemaksi v.1885 jolloin Venäjän keisari Aleksanteri III vieraili Lappeenrannassa sotaväen leirillä.
Asema oli saatu kuntoon v.2010 EU:n tuella ja Museoviraston valvonnassa.


Asema sijaitsi melko lähellä keskustaa, ihan lähellä Kauppatoria. Eilen alue oli suljettu liikenteellä palokunnan jälkisammutustöitten takia ja savunmuodostuskin oli vielä runsasta. Kävin tänään katsomassa puolen päivän jälkeen, jälkisammutustyöt jatkuivat yhä. Katselijoita ja kuvaajia oli paikalla melko paljon! Ilmeistä paistoi melkoinen epäusko, korvaamattomia asoita tuhoutui ihan muutamassa tunnissa.



Ärripurri

Ihmettelin tänä aamuna kovin kiukuista urpiaista lintulaudalla tai pikemminkin maassa lintulaudan alla. Se ärhenteli raivokkaasti ja ajoi koko ajan toisia pois ympäriltään.


Se oli näin selkeästi pörröisempikin kun toiset vaikka pakkasta oli vain -8 astetta. Tämä viereinen linru oli poikkeuksellisen rohkea kun uskalsi ruokailla ihan vieressä. Yleensä siitä tuli häätö!


Se kävi koko ajan lajitovereittensa kimppuun eikä se mielestäni näyttänyt mitenkään lisääntymisvietiltä.


Toiset olivat ihan hädissään ja ruokailivat selvästi kauempana. Kohta huomasin että toinen siipi harotti jotenkin kummallisesti.


Ja kun seurasin lisää, niin sivusta katsoen tuo ruokailuasentokin oli vähän erilainen. Jotenkin tuli sellainen olo että pitäisi ottaa "käsillä vastaan" kun kumartuu syömään.


Linnulla oli ihan valtava ruokahalu. Toiset lähtivät pois kai kyllästyttyään tähän rähinöintiin.Sen jälkeen  meni vielä monta pähkinää ennenkuin vatsa näytti olevan täynnä.


Lintu ei lähtenyt lentämään ollenkaan vaan laahusti lumessa eteenpäin pensaan suojaan.
Tuli mieleen että olisiko lentänyt jotakin päin ja siinä vammautunut, toivottavasti ei pysyvästi. Täytyy seurata tilannetta mutta ajattelin kun ruoka maistuu niin ei lintu voi kovin sairas olla.


lauantai 19. tammikuuta 2013

Talvikuvia

Tämänpäivänen kuvaaminen jäi aika minimiin koska aamupäivällä pakkasta oli  -21, enpä tarennut!




Ei ole varmastikaan vaikea arvata mikä tämä talven alle jääneen autovanhuksen merkki on :)
Jossain vaiheessa 90-luvulla lapsilla oli muotia bongata näitä autoja ja huomatessaan huutaa nopeasti :"Kupla" Meilläkin oli autossa muutamat kiukut kun yritettiin kasvattaa lasta kokemaan pettymyksiä ja miehen kanssa "ehdittiin" sanoa joskus ensin : "Kupla" : D  Ja lapsi pettyy : "Mie näin sen ensin" , sitten hetki mökötystä!



Tänään oli erittäin kaunis auringonlasku, en vaan ehtinyt kuvamaan kuin ihan nämä viimeiset säteet kun olin autossa. Kotikadun männyt värjäytyivät upeisiin punaisen sävyihin ja taivaanranta kylpi väreissä.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Piirileikki

Eikö olekkin shokki silmille jotka ovat tottuneet tähän talven valkoiseen värimaailmaan :)


Tämä viimekesäinen ystävä osasi pitää pilkkanaan, miten se osasikin väistellä niin taitavasti kaikilla kuudella jalallaan ja aika nopeastikin vielä. Päätin etten luovuta ja tämä kärsäkäs tai jäärä oli ilmeisesti päättänyt samoin.
Yritän ensi kesänä etsiä näille nimet, vaikkakin se taitaa olla varsin työlästä :)


Siinä sitten pyörittiin kasvin rungon ympärillä, yritin harhauttaakkin kiertämällä  toiselle puolelle, en ollut riittävän nopea! Kuvia tuli melkoinen määrä kun tuntosarvet viuhuivat koko ajan niin  ponnekkaasti, yritin tietysti ottaa kuvaa jossa raidat olisivat edukseen. Ei ymmärtänyt mokoma :)


Luovutusvoitto!
Siihen se sitten jäi mököttämään ja käänsi selkänsä! Meitä kun on hyviä ja huonoja häviäjiä :D
Tämäntyyppistä kuvausta kaipaan niin kovasti!


tiistai 15. tammikuuta 2013

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

lauantai 12. tammikuuta 2013

Talvipäivä

Olipa kaunis päivä kuvaajan kuin myös ulkoilijan kannalta. Viihdyin ulkona parisen tuntia, pakkanen kipusi -14 C , sopivasti päällä, oli ihan mukava olla!


Aurinko tuli näkyviin heti puolenpäivän jälkeen ja taivas oli aivan sininen. Auringon tultua esiin myös linnut tulivat nauttimaan auringosta, sirkutusta kuului jokapuolelta.






Lumitähdet loistivat auringon valossa kilpaillen keskenään kuka on kaunein :)



Olen oikeasti hämmästynyt siitä miten monia kansalaisuuksia täällä blogissa käy, olenhan blokkaajana kuitenkin melko uusi.
Tässä tulee sellainen tunne  ja olo että tekee mieli antaa hyvä Suomi-kuva. Kertoa kuvilla mikä rikkaus meillä ovat nämä vuodenaikojen vaihtelut ja niihin liittyvät asiat ja erikoispiirteet.