lauantai 4. tammikuuta 2014

Tunnustus ja haaste - vuodenaikakuvat

Beate56 pyysi mukaan haasteeseen johon kuuluu laittaa mieleiset vuodenaikakuvat ja kertoa mitä kuvat merkitsevät itselle. Haaste jaetaan kahdelle luontokuvablokkaajalle.

Kiitos paljoa Beate haasteesta!            



 Ihan ensin kerron että pidän  tavallaan jokaisesta neljästä vuodenajasta ja olen onnellinen siitä että meillä on tämä vuodenaikakierto.

Koska olen eniten hullaantunut makrokuvaukseen, kuljen nenä maassa ja etsin sieltä niitä pieniä asioita niin olipa vaikea löytää vaikkapa maisemakuvia tähän mukaan.


 TALVI


 Talvessa on kaunista se sininen hämärä joka on välillä todella nimensä mukaista. Kuuraisina kimaltavat puut. Ja se pehmeä hiljaisuus jonka kokee esimerkiksi lumisateen jälkeen. Ja se puhtaus!  Ne kauniit jäämuodostelmat joissa voi käyttää mielikuvitustaan vaikkapa etsimällä erilaisia hahmoja :) Sopivasti pukeutumalla ei pakkanenkaan haittaa ja voi nauttia siitäkin kun lumi narisee kenkien alla.

Miten nopeasti talvikuukaudet kuluvatkaa ja kierto jatkuu kevättä kohden.



 KEVÄT


Ensimmäisinä ilahduttavat pajunkissat. Ja lintukuvaukseen hullaantuneena juoksen nyt niitten perässä! Ennen tiesin vain että lintuja on, muutamia tunnistinkin mutta tämä innostus vie nyt ihan mennessään :) Ensimmäiset kukkivat näsiät ilahduttavat aina. Ja sitten se kauniin keltaisenvihreä sävy joka valtaa metsät ja kaikki tienoot.
Ja lisääntyvä lintujen laulu, kevät on tullut!

 Kevät vyöryy vauhdilla eteenpäin, omenapuut saavat kukkameren ympärilleen,  kesää kohti mennään.



 KESÄ


 Kesällä muutokset ovat tietysti suurimmat ja kuvaajalla pitää kiirettä että ehtii tallentamaan kaikki uudet asiat! Jokapuolella pörisee, pörrää ja tuoksuu. Kesällä on hyötyä siitä että on aamuvirkku luonne, aamut ovat parhainta aikaa :) Ja tämä on  makrokuvaajan unelma-aikaa! Uutta syntyy ja samalla luonnossa tapahtuu myös kuolemista, kaikella on aikansa. Uusi innostuksen aihe on melominen. Kanootilla pääsee lähemmäs vesilintujakin, joskus on tuntunut jopa siltä että ne hyväksyvät melojan samoille vesille!

Illat alkavat hämärtymään, muuttolinnut kokoontuvat, syksy alkaa tehdä tuloaan!



 SYKSY


 Lempivuodenaikani ehdottomasti! Koska en erityisemmin pidä kuumasta niin nautin syksyn raikkaista säistä.
Ja väreistä, näistä kaikista keltaisen, oranssin ja punaisen sävyistä. Miten luonto osaakin olla näin taitava värien käyttäjä! Tykkään sienestää,  kerään vain  ihan tuttuja lajeja. Tykkään marjastaa tosin sen ilon vievät hirvikärpäset koska ne aiheuttavat pahan allergisen reaktion.
 Syksyyn liittyy kaihoakin ja monesta asiasta luopumista.


Yöpakkaset saapuvat, maa saa kuurapeitteen, on  talven vuoro! Kierto on valmis alkamaan jälleen alusta ja mennyt  vuosi on muistojen joukossa!

Haastan mukaan Pessin sekä Pirkkoinkerin he molemmat ovat kulkeneet mukanani täällä blogimaailmaassa
aikalailla alusta saakka!

39 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kuvat ♥
    Näsiä on todella ilahduttava kevään eka kukkija ja nuo hanhet ja muut linnut ♥
    Perhosia oikein kaipaa .
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näsiä on niin erikoinen kukkiessaan jo ennen lehtien puhkeamista.
      Toivottavasti ensi kevään lintujen muuttoliikenne olisi suotuisampaa kuin viime keväänä.
      Kiitos Seijastiina!

      Poista
  2. Kiitos Vikki haasteesta. Siihen varmasti kuvia löytyy :) Sinulla on tässä aivan suurenmoisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan, näin ajattelinkin että löytyy!
      Kiitos Pirkkoinkeri!

      Poista
  3. Hienosti valittu kuvat. Tuosta on jo aika vaikea pistää paremmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kyllä että monelta onnistuu :)
      Kiitos Harry!

      Poista
  4. Tosi ihania kuvia! Jokaisesta välittyi tunnelma aivan upeasti!

    VastaaPoista
  5. Vallan hienot kuvat eri vuodenajoista!!

    VastaaPoista
  6. Voi kun tykkäsin kuvakoosteestasi. En ihmettele yhtään, että valokuvausharrastajien määrä on kasvussa ja naiset ovat myös löytäneet valokuvainnostuksen. Näin kuviin saadaan naisnäkökulmaa, niin luulen :). Löytävätkö naiset ne pienet yksityiskohdat luonnossa, joita mieskuvaajat eivät huomaa? Ok, olkoonpa miten oli, valokuvaus on upea harrastus ja siinä saa samalla liikuntaa ja ulkoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä samoja asioita olen mietiskellyt!
      Kilpailuissahan miehet ovat erittäin suurena enemistönä ja toivon kovasti että siellä olisi sopuisasti tilaa molemmille sukupuolille.
      Luulen myös että naiset herkempinä löytävät erilaisia asioita kuvattavaksi, niitä pieniä yksityiskohtia , juuri sen naisnäkökulman, olen samaa mieltä!
      Jos pitäisi edelleen kuvata vielä filmille ja kehittää kuvansa itse pimiössä niin en olisi yhtään näin innostunut kuvaamisesta. Ei olisi sitä teknistä innostusta, vaikka uskon että se on ollut kovasti palkitsevaa!
      Koska tykkään myös ulkoilusta sekä luonnossa liikkumisesta niin tämä harrastus on täydellinen paketti!
      Kiitos Beate56!


      Poista
  7. Aivan mainio ja mahtava kuvakerronta! Ihanasta ja juuri sillai sopivasti kaikki vuodenajat sulassa sovussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodenajat ovat mahtava rikkaus, tämä oli mukava haaste muistella!
      Kiitos Pelaguu!

      Poista
  8. Todella kaunis kuvasarja, kesänkin melkein haistaa ja maistaa! Itse pidän myös kaikista vuodenajoista, se on meillä täällä Suomessa rikkaus! =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä kuvia kootessa huomasi miten valo on erilaista eri vuodenaikoina. Nyt sitä ei ole ollenkaan :)
      Kiitos Iiris!

      Poista
  9. Onneksi meillä vielä on vuodenajat (toivottavasti niin on jatkossakin). Upeat, neljää vuodenaikaamme hienosti kuvaavat kuvakoosteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ettei talvi jäisi pois, tuntuu siltä etttä se olisi lyhentynyt, ainakin lapsuuden talvista!
      Kiitos seita!

      Poista
  10. Ihastuin kerrontaasi ja kuljin sanojesi siivittämänä talvesta kevään ja kesän kautta syksyyn. Viehättävä matka ja kuvasi edustavat upeasti ajankohdan ilmettä. Melkein tunsin pakaksen nipistyksen nenän päässä, ilahduin kevään linnuista, tunsin kesän tuoksut ja maistoin mansikat ja pääsin sieniretkellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvisista kuvista tulee monesti pikkaisen vilu :)
      Kyllä nämä viikot kuluvat nopeasti, ihan pian päästään taas kevääseen ja kohta sen jälkeen kesän tuoksuihin!
      Kiitos aimarii!

      Poista
  11. Ihana postaus ja tosi upeat kuvat vuodenajoista!!

    VastaaPoista
  12. Kaunis hyvänolon tunteen tuova kuvallinen, sekä sanallinen postaus.
    Upeita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun koit tuollaisen tunteen :)
      Kiitos Liplatus!

      Poista
  13. Upea kuvakimara, kuviasi voisi katsella vaikka kuinka pitkään. Olet todella taitava ja selvästi nautit kuvaamisesta ja luonnosta. Ilo seurata blogiasi Vikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nautin kuvaamisesta ja luonnosta erittäin paljon ja olen onnellinen jos se tunne välittyy!
      Kiitos nainen.kuvastimessa!

      Poista
  14. Upeat kuvat ja kollaasit! Niistä saisi hienon kuva-allakan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain tällaista voisi joskus kokeilla!
      Kiitos Ameba Donna!

      Poista
  15. Hienoja kuvia, joissa vuodenajat ovat kauneimmillaan! Erityisen kade olen tuosta tilhikuvasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilhet ovat hyvin kuvauksellisia katsoi niitä sitten mistä suunnasta tahansa!
      Kiitos Häivähdys!

      Poista
  16. Aivan ihastuttava postaus! Kiitos, Vikki <3

    Hyvää viikonloppua ja kuvausintoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa Reetta ja samaa toivon myös siulle!

      Poista
  17. No, kappas täällähän tämä tunnustus on;) olet kyllä hyvä kuvaaja, joten eipä haittaa tunnustuksen tulo useampaan kertaan:)
    Upeita kuvia ja kollaaseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan ja kunnioitan valtavasti luontoa ja yritän kehittyä tässä harrastuksessa koko ajan eteenpäin. Haaveilen sellaisesta omasta näkemyksestäni mitä se sitten onkin!
      Kiitos Pirjo!

      Poista