maanantai 29. syyskuuta 2014

Vesistöjen äärellä

Pienen lammen vastarannalla oli näin kaunis punainen väriläikkä  heijastuen veteen. Puu oli helppo tunnistaa haapa-puuksi.
Tässä kohtaa voi taas ihmetellä mikseivät lähellä olevat saman lajin edustajat  kylpeneet tällaisessa väriloistossa. Typen, valon ja lämpötilan lisäksi  moni muukin asia tähän vaikuttaa. Nyt pitää selvitää ruskan synty :)



Läheltä katsoen se näytti yhtä kauniilta.
 Osa lehdistä oli jo varissut maahan, kauniilta ne näyttivät siinä maassakin, havunneulasmaton päällä.



 Pienen lammen rannalta matka jatkui Suur-Saimaan rannalle. Siellä oli kymmenen hengen melontaporukka lähdössä reissuun.
Taivas oli niin sininen kuin olla vaan voi. Tuulikaan ei ollut kovin voimakasta, muutamia vaahtopäitä kuitenkin näkyi suuremmalla selällä. Voi kun oisin ollut mukana!



Ei ollut ollenkaan vaikeata huomata, eikä ymmärtää että tämä porukka nautti valitsemastaan harrastuksesta, melontaseurasta sekä syyssäästä.


Lintuja ei juurikaan näkynyt, lukuunottamatta tätä joutsenperhettä, joka lensi rauhallisin siiveniskuin kovin kaukana rantaviivasta.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Varis joka kuvitteli olevansa pelikaani








                                                                   Enkä kuvitellut!








                                   Hei, tämä illallinen on vain yhdelle, uskoisit huviksesi!


keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Mennyttä kesää tämäkin

Tämän kesän uusia tuttavuuksia olivat harsokorennot, kauniita ja herkkiä siivekkäitä.
Suomen LUONTO Tunnistusoppaassa kerrotaan että harsokorentoon voi  tutustua myös talvella sisätiloissa, jolloin ne saattavat ilmestyä  ikkunalaudoille. Silloin ne ovat väritykseltään ruskeita.
Suomesta on löytynyt 20 lajia.








 Kokeilin käsitellä tätä alinta kuvaa vähän aavemaisemmaksi, tuota herkkyyttä mitenkään pilaamatta.

maanantai 22. syyskuuta 2014

Muistelua

Kävin sunnuntaina katsomassa Tiuruniemen vanhaa funkkistyylistä sairaalarakennusta, tuolla alueella olen käynyt aikaisemmin vain yhden kerran lukuunottamatta sitä aikaa josta kohta kerron.
Sairaalarakennus on valtava rakennelma jolla on pituutta 160m, ylöspäin kohoaa ylväästi kahdeksan kerrosta.
Sairaala valmistui 1939 tuberkuloosisairaalaksi. Alkanut sota muutti käyttötarkoituksen sotasairaalaksi, sairaalaksi nro.43 Välillä se toimi alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan, kunnes sota taas vuosina 1941-44 muutti käytön sota- ja kenttäsairaalaksi.
Myöhemmin toiminta jatkui erikoislääkärijohtoisena keuhko- ja reumasairaalana.
Sen jälkeen siellä toimi Etelä-Karjalan allergiakeskus  ja ympäristöistituutti.
Viimeisimpänä vuokralaisena oli Joutsenon pakolaiskeskus. Rakennus on nyt tyhjillään ja rappeutumassa  päiväpäivältä yhä lisää.


 Selvitin nyt ensimmäisen kerran sairaalan historiaa, kun tämä rakennus kuuluu tavallaan omaankin "historiaani." Olin kaksi ja puolivuotias kun vietin tässä sairaalassa kolme kuukautta.
Ilmeisesti angiinan jälkitautina keuhkorakkuloihin  oli kertynyt  nestettä.
Siihen aikaan, 50-luvulla  lapsi jätettiin sairaalaan ilman vanhempiaan, tai edes mahdollisuutta heidän vierailuunsa. Tuntuu mahdottoman pahalta ajatella että jo valmiiksi arka pieni tyttö jätettiin sinne yksin. Näin ajattelivat vanhempanikin. Äiti kertoi että hoitaja oli sanonut että näin pieni lapsi tottuu tilanteeseen, ei kannata tulla katsomaan koska ikävä silloin yltyy.


 Sinne sitten jäin. Olin itkenyt koko sen päivän ja illalla olin pyytänyt ruisleipää.
Hoitajista en muista yhtään mitään. Sen muistan hoidoista että olin parvekkeela peiteltynä, silloin oli talvi. Olin kai sängyssä ja keuhkojako sillä hoidolla vahvistettiin?
Eilen kun katselin tuota rakennusta niin mietin milläköhän parvekkeella olin ollut.



 Valokuvamaisen selvästi muistan kaksi tapahtumaa huoneesta jossa olin. Se oli iso, pitkulainen  huone jossa meitä oli ehkä kuusi  tai kahdeksan. Vastapäätä olivat isommat lapset. Viereisen sängyn tummatukkainen poika alkoi sylkeä päälleni ja silloin vastapuolelta isompi tyttö haki nopeasti hoitajan. Jotenkin ihmeellisesti näen sen tilanteen vieläkin, tytöllä oli jotain sinistä vaatetta yläosassa ja olkapäille ulottuvat hiukset. Tyttö jotenkin kumartui nopeasti kohti kuin lohduttaakseen ja lähti hakemaan hoitajaa. Jos osaisin maalata, se tilanne olisi helppo toteuttaa paperille.
Hoitaja tuli ja laittoi valkoisen sermin sänkyjen väliin.


 Toinen tilanne jonka muistan oli se kun hain sängyn viereisestä kirjahyllystä kirjan. Muistan sen kirjahyllyn, se oli sininen ja ohuista laudoista tehty. Hyllyssä oli myös leluja.
En olisi ilmeisesti saanut nousta sängystä koska sen jälkeen sidottiin kädet ranteista kiinni sängyn reunaan. Jotenkin muistan ne nauhatkin.
Mutta en mitään sellaista mitä sanottiin, oltiinko vihaisia, itkinkö?


 Tätä voi tietysti epäillä, pystyykö 2,5v lapsi muistamaan tällaisia asioita. Mutta eihän niitä kukaan muu ole voinut kertoa. Erityisesti ihmettelen sitä miten selvä mielikuva on tytöstä joka auttoi. Ja siitä miten kädet sidottiin. Ne ovat varmastikin olleet järkyttäviä kokemuksia lapselle, jonka elämä oli ollut siihen saakka turvallista.
Tämän kokemuksen jälkeen pelkäsin valtavasti valokuvaamista, ehkä alle kouluikäiseksi saakka. Siellä on saattanut olla tutkimuslaitteita jotka jollain tavalla muistuttivat kameraa, en tiedä.


Joskus sitä miettii miten tämä kokemus on vaikuttanut ja luulen ja uskon että on!
Tämä eilinen käynti sairaalan pihalla vaikutti jollain tavalla, jopa uniin. Aikaisemmin  en edes ajatellut tällaista muistelua postaavani.
Tämähän on luontoblogi :)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Aurinkoinen päivä

Kaunis, aurinkoinen syyspäivä alkaa olla takana.
Aamupäivällä oli suunitelmissa Hyvinvoinnin messut ja sen jälkeen lintukuvausreissu. Muuttolintuja lähinnä toivoin löytäväni, eipä vaan näkynyt.
Sen sijaan löysin tämän kauniin auringonkukkapellon tai olihan niitä  kaksikin, molemmin puolin tietä.
Toivotan näitten kuvien myötä oikein mukavaa alkavaa viikkoa!



















keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Menneen kesän viimeiset perhoskuvat

Tätä blogia aktiivisesti seuraavat ovat varmasti huomanneet että olen hullaantunut perhosiin :)
Tämä kesä ei ollut ollenkaan hyvä perhoskesä perhosiin hullaantuneelle kuvaajalle.  Talvella olin jo suunnittelin missä ja millaisia perhoskuvia koetan saada. Onhan sitten suunnitelmat valmiina tulevalle kesälle.
 Ostin vähän aikaa sitten Suomen päivä- ja yöperhoset - maastokäsikirjan. Kirjassa esitellään kaikki Suomessa tavatut suurperhoset. Yhteensä 2500 kuvaa 1074 lajista. Sivuja 822.
Sieltä yritän tunnistaa miltä näyttää hippukoi tai havununna. Tykkään kovasti tästä kirjasta, hinta tosin mietitytti, mutta en ole hankintaa katunut. Kuvat ovat hyviä, kuvatauluja on 83.
Kirja on pehmeäkantinen, kansien päällä irroitettava muovisuoja. Kuvaajan kannalta painava kannettavaksi, tyydyn tekemään tunnistukset edelleen kotona.











 Yllä olevissa kuvissa esiintyy keisarinviitta, naaraspuolinen yksilö ja alapuolella eräs lempiperhosistani, ohdakeperhonen.











Toivottavasti ensi kesästä tulisi upea perhoskesä. Ovat nämä vaan sellaisia kaunottaria että vievät sydämen mennessään.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Eilen nähtyä ja koettua

Kuljeskelin viikonloppuna ulkona useamman tunnin, kamera tietysti seuralaisena.
Puissa ei vielä näy kovin paljon ruskaa, mutta  maasto alkaa näyttää kovin syksyiseltä. Keltaiset kukkijat sentään värittävät vielä pientareita. Muutamia yksittäisiä perhosia liikkeellä, muuten ötökkämaailmassa oli kovin hiljaista. Lintujen liverrystäkään ei juuri kuulunut, lukuunottamatta varisten tuottamia sulosointuja.
Mutta raikasta ilmaa riitti, oli helppo hengittää. Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani!























Haluaisin mielipiteen tähän kuvien kehystämiseen tuolla kapealla mustalla raidalla.
En osaa oikein päättää, jätänkö sen pois vai jatkanko näin. Tuntuu että noissa edellä olevissa sudenkorentojen kuvissa jäin sitä kaipaamaan.
Ehkä kaikki kuvat eivät sitä tarvitsisi, niin...

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Veden äärellä

Viikolla en ehtinyt kuvata juuri lainkaan, tänään sitten senkin edestä.
Innostuin kuvaamaan sudenkorentoja ja ilokseni sain kuvattua tämän punasyyskorentojen tandemlennon.Tilanne tuli taas niin nopeasti etten ehtinyt oikein asetuksia muuttamaan.
Ymmärtääkseni ovat siis punasyyskorentoja.


 



 Tässä kuvassa näkyy miten naaras munii lennon aikana.










 Tummasyyskorentoja oli paljon liikkeellä.