keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kettukeskiviikko 20.

Kolmas käynti tutussa kettupaikassa, nyt onnistuin vihdoin tapaamaan tämän pienen kettulapsen.
Se edellisissä kuvissa esiintynyt kettumamma, on saanut vain tämän yhden ainoan pennun.
Olin kuullut että pentu on liikuskellut siinä lähitienoilla ihan yksinään ilman emoa jo pidemmän aikaa. Ainokaisena ei kai saa aikaansa kulumaan kotipesällään.
Toisella käynnilläni, tapasin emon, joka lähti heti pakoon. Hetken päästä kuului sellainen RÄVVV-huuto, kaikki hyvin, kettu kutsui poikastaan.
Ilmoitti kai, että metsään on tullut vaara :)


 Istuin sunnuntai-iltana tuolla metsässä puun rungon päällä peräti kolme tuntia. Kaikenlisäksi erittäin huonossa seurassa, hyttyset nimittäin olivat saapuneet.
En osannut lähtiessä varautua tähän ongelmaan. Onneksi oli hupullinen takki ja hihat sain vedettyä käsien suojaksi.

Tunnin odotuksen jälkeen pikkukettu kurkisteli hyvin varovasti tuolta kasvien suojasta. Melkein samalla kun nostin kameran se pakeni, sain kolme kuvaa.


 Odottelin, hyttyset seuranani ja yritin olla mahdollisimman paikoillani. Yllättäen se tulikin toisesta suunnasta ja kun katsoin siihen suuntaan, niin taas se reppana pakeni.
Tässä kohtaa suunnittelin poislähtöä. Enhän tullut tänne kiusaamaan, vaan tuomaan tuliaisiksi koirien penturuokaa.


 Tästä pystyy jotenkuten hahmottamaan, miten pikkuinen se vielä on. Mutta hännänpää vilkkuu valkoisena niinkuin aikuisillakin ketuilla.



Tuonne kortteitten taakse se jäi lymyilemään, eiköhän  emo kohta kutsu iltapalalle. Melko itsenäisiä nämä pienet eläinlapset ovat :)

Nyt on pakko harventaa tätä postailua ja blogikierroksia . Huolehdimme kolmesta eri paikasta ja nyt helteitten vihdoin alettua, puuhaa tuntuu riittävän ylenmäärin.

Mukavia kesäpäiviä teille kaikille täällä piipahtaville!

torstai 1. kesäkuuta 2017

Viikon varrelta

Eipä tuo sää vieläkään meitä helli.
Perhosia on kovin vähän liikkeellä. Onneksi kauan kaivattu sade vähän autaa kasveja uuden elämän alkuun.


 Puna-ailakki on melkoisen piristävä väriltään, sen kyllä huomaa helposti alkavan vihreyden keskeltä.


 Ahomansikkakin kukkii jo. Huomasin kyllä joillain paikoin, että kylmät yöt ovat vaikuttaneet kukintaan , kun mansikankukan keskustat olivat aivan mustia.


 Auroraperhonen juoksutti jälleen ja minähän juoksin :)  Tällaisen kuvan sain sitten lopulta napattua.


 Kaaliperhosia oli hyvin vähälukuisesti liikkeellä, onneksi tämä yksi rauhoittui edes hetkeksi. Voikukka on niin mahdottoman kaunis, vaikkakin kovin vähän arvostettu.

EDIT. todennäköisesti kuitenkin lanttuperhonen!


 Tällehän ei nimeä meinannut löytyä millään. Lopulta onnistui, maakiitäjäisiin kuuluva kyhmykiitäjäinen. Kumpa tämän nyt muistaisi jatkossa, täytyy taas kehitellä jokin muistisääntö.
Saisi kyllä liikkua hitaammin, niin mahdollisimman moni ehtisi ihailemaan tuota kaunista kuorta ja hienoja punaisia jalkoja.


 Keto-orvokki, latinalaiselta nimeltään Viola tricolor. Valtavan kaunis ryhmänä, mukana on lähes keltaisiakin orvokkeja.


Ensimmäistä kertaa näin sudenkorennon, tässä tapauksessa vaskikorennon,  elämän ensihetkiä. Se oikoi ja räpytteli mahdottomasti siipiään. Moikkaili eturaajoillaan suuntaan ja toiseen.
Jätin sen siihen muutaman kuvan jälkeen.

Meillä sataa parhaillaan rakeita ja ihan napakka kuuro onkin!

maanantai 29. toukokuuta 2017

Miehikkälän orilaitumella

Kävin sunnuntaina Miehikkälässä, katsomassa  toisen kerran eläissäni orivarsojen laitumelle laskua.
Se viime keväinen tapahtuma oli niin mieleenjäävä, että uusinta oli toiveissa.  Kiinnostavuutta ei puuttunut tälläkään kertaa.
Nyt tulee varsin pitkä postaus, mutta tapahtuma kokonaisuudessaan vaatii tämän :)
En ole koskaan ollut mikään hevostyttö, pikemmin taidan vähän pelätä hevosia. Mutta ne ovat niin kauniita ja uljaita liikkeissään ja viehättäviä kaikin tavoin.


 - Hei kuvaajakolleega, huomaatko otsakamerani!
Ikuistan tässä leirikesän alkamisen riemua. Tätä en voi kyllä pitää kuin kavion merkitsemiseen saakka. Sen jälkeen olemme ihan ilman mitään ihmisen laittamia vempeleitä.


Kavio sai merkinnän. Tämä ei satu.  Toisia vaan jännitti enemmän kuin toisia. Vieressä oleva kaasupullo piti kuitenkin aikamoista suhinaa. Sitten kun tilanteeseen rauhoituttiin, kaikki sujui hyvin.


 Tämä on se hetki kun riimut ja muut asiaan kuuluvat tarvikkeet irroitetaan ja orivarsojen kesäloma alkaa.
Hevosia oli kaikkiaan kolmetoista.  Useimmat niistä alkoivat tässä tilanteessa heti syömään :) Ei merkkiäkään hurjista taistoista johtajaksi pääsystä.





 Kyllä niitä kahakoitakin syntyi, mutta huomattavasti vähemmin kuin viime keväänä.
Pelotti oikein kuunnella kun kaviot osuivat kohteeseen, aikamoisia läiskähdyksiä! Mutta muistan että on kerrottu, ettei mitään vakavaa ole koskaan tapahtunut. Ja näitä laitumelle laskuja on ollut hyvän matkaa yli viisikymmentä.
Hurjaa meteliä hevoset pitivät, miksi sitä nyt kuvaisi, ei se ainakaan hirnumista ollut.







 Pikemminkin tällaisia tutustumisia oli paljon.
En tunne hevosten tapoja, mutta asiaan perehtyneille tuo korvien asento kertoo varmasti paljon.


 Tässä tilanteessa kaikki näytti niin kovin sopuisalta, kunnes tilanne repesi pieneen kahakkaan. Hännät ja harjat hulmuten siellä mentiin ja yleisöllä riitti katsottavaa.


 Yleisöä olikin paljon. Oli mukava kuunnella mitä siinä ympärillä ihmiset keskustelivat ja arvioivat tapahtuvaksi tulevana kesänä.
Vieressä oli kaksi alle viisivuotiasta pikkumiestä vanhempineen. Erään hevosen nimi oli Herra Paukku ja arvatkaa vaan että pikkumiehillä oli hauskaa. Pian nimi vääntyi Herra Kakaksi ja sitä kikatusta riitti. Melkein tarttui :) Vanhemmat yrittivät siirtää keskustelua johonkin muuhun suuntaan, mutta taas kohta palattiin Herra Paukkuun.


 Jotain erimielisyyttä tämänkin orikaksikon välille syntyi. Yllättävän  pitkään nämä nuuhkimiset kestivät ja useinmiten se näytti päättyvän näin.





 -   Nyt pitää keksiä jotain mukavaa. Laitanpa vähän multaa pöllyämään, jos toisetkin innostuisivat. Hei tulkaa mukaan, tämä on hurjan hauskaa!





 - Onko siulla koti-ikävä? Tule vaan tähän viereen, jutellaan vähän, kyllä me tästä selvitään. Muutama päivä, niin ollaan täällä kuin kotonamme.


 Ajattelin liittyä seuraamaan laidunvalvojan kuvaterveisiä ja hevosten eloa fb-ryhmässä. Kiinnostaa tietää, kuka se näistä johtajuuden valitsi, kun kukaan ei ollut mielestäni tässä alkutilanteessa erityisen pomoainesta omaava.


                                                        Mukavaa alkanutta viikkoa!

perjantai 26. toukokuuta 2017

Kevät etenee, kuusi kukkii

En ole aiemmin huomioinut miten kauniisti kuusi kukkii.
Tämän puun jossa nämä kukat olivat, oli myrsky kaatanut. Se rojotti siinä maassa pitkin pituuttaan, osa juuristosta sai vielä voimaa maasta, koska kukkii näin kauniisti ja oksasto näytti kaikesta huolimatta ihan elinvoimaiselta.





 Maisemakuvissa leikin vähän kameran kanssa. Kaikki nämä kolme kuvaa ovat heijastumia veteen. Käänsin kuvat ylösalaisin ja näin helposti sitä syntyi ihan uusia maisemia :)
Monestihan illalla tyyntyy, jolloin puut heijastuvat kauniisti tyyneen veteen.

Viikon puolenvälin jälkeen tein vain yhden perhosreissun. Huolimatta lämpimästä säästä, perhosia oli tosi vähän liikkeellä. Aurora lensi neljä kertaa ohitse, mutta ei aiettakaan siihen että se olisi pysähtynyt. Muuten nämä vanhat jo havainnoidut lajit olivat vähälukuisesti liikkeellä.
Orvokit ovat aloittaneet kukintansa ja siitäkös perhoset ilahtuvat. Kuvassa vaalea yksivuotinen pelto-orvokki, joka näyttää olevan kaaliperhosen suosiossa, sekä sininen monivuotinen metsäorvokki.




Viikon ilahduttavin asia oli vaskitsan kohtaaminen.
Tapasin sen varjoisalla metsäpolulla ja keskellä päivää. Se oli kai havainnut kulkijan, koska oli jähmettynyt aivan paikoilleen. Ehdin luulla jo kuolleeksi.
Odotin siinä kyykyssä että tapahtuuko mitään, ja tapahtui, se siirtyi vähän valoisampaan paikkaan metsänreunaan, onneksi kuvaajan kannalta, ja jähmettyi taas siihen.
Muistin että vaskitsa voi myös katkaista häntänsä, niinkuin sisiliskokin ahdisteltuna. Joten yritin toimia mahdollisimman hienovaraisesti. Siirsin muutaman heinän sen pään edestä pois, että saisin edes muutaman kuvan.
Päättelin tämän naaraaksi, koska koiraalla on kyljissään sinisiä täpliä. Naaraan ja nuoren pystyy tunnistamaan  vielä keskellä selkää kulkevasta mustasta pitkittäisjuovasta.
Kaveri oli jotenkin mahdottoman lempeän näköinen.


maanantai 22. toukokuuta 2017

Mökkiviikonloppu

Pitkä mökkiviikonloppu takana, olipa taas mukavaa!
Kaiken puuhailun ohella ehdimme  nauttimaan heräävästä luonnostakin. Lämpökin helli, perjantaina oli +23°
Istuin vielä illalla yhdentoista aikaan ulkoterassilla kuuntelemassa yön ääniä, lämpömittari näytti +20° Yölaulajat aloittivat sirkutteluaan, taas kerran mietin että pitäisi opetella tunnistamaan näitä ääniä. Kaulushaikara tuuttaili kauempana, useampia yömuuttajien auroja  lensi  ylitse. Lehtokurppa suoritti useammankin reviirilennon, tutusti aivan samaa reittiä kuin joka ainoa kesä.
Tätä olen kaivannut!


 Ensimmäiset rentukat olivat jo avautuneet. Rannan tuntumassa oleva lahdeke on myöhemmin   aivan keltaisenaan rentukoista ja myöhemmin samalla paikalla avautuvat keltaiset kurjenmiekat.


Ihmettelen monesti näitä iltavaloja. 
Lämpimän perjantai-illan jälkeen taivaanranta oli upean punainen, en vaan saanut kuviin sitä oikeaa tunnelmaa. Täytynee harjoitella lisää, kesähän on vasta edessä :)



 Heräsin lauantaiaamuna ennen seitsemää, ajattelin että ehdin kuikan kanssa aamukalaan :) Toive!
Aamu oli viileä. Puin laiturille mennessäni  toppatakin ja otin jalkojen ympärille lämpimän shaalin.
Puoleen tuntiin ei tapahtunut mitään. Kuikka on kuitenkin käynyt viime aikoina joitakin kertoja läheisen luodon kupeella kalastelemassa.
Mietiskelin siinä kaikenlaista, shaalinkin tarinaa, joka on ollut aikoinaan äidin. Se lämmitti äitiä hänen viimeisinä elinkuukausinaan. Äiti kuoli syöpään, vähän yli 60-vuotiaana. Tätä mietin ja vähän herkistyinkin. Häneltä jäi niin paljon elämää  näkemättä, äiti suri mm. sitä ettei näe lastenlasten kasvavan.
Siitäkin on jo yli 20-vuotta.
Siinä silmiä pyyhkiessäni huomasin yht'äkkiä että kuikka oli aivan vieressä, ihan muutaman metrin päässä. Eikä ollenkaan pelokkaana, jotenkin tuli aivan outo tunne!





 Ensimmäisiä ketunleipiäkin oli jo ilmestynyt. Miten hämmästyttävän nopeasti luonto herää kun lämpö lisääntyy.


 Toistan nyt vähän itseäni näillä perhoskuvilla, mutta ovat nämä niin ihania. Mikähän tämän puuttuvan siivenpalan tarina mahtaa olla.
 Karttaperhonen ei antanut suruvaipan olla hetkeäkään rauhassa, vaan hääti sen useamman kerran lentoon, vai kutsuiko leikkiin :)


 Kangasperhoset viihtyivät katajien oksilla, luulisi ettei tuo nyt olisi aivan paras mahdollinen laskeutumispaikka, mutta niitten mielestä se vaan näytti olevan.


 Tämä on se karttaperhonen joka keikkui koko ajan suruvaipan kintereillä.
Olen huomannut, että perhosia kuvatessa kannattaa pysyä paikoillaan, koska usein ne palaavat siihen samaan paikkaan, josta lennähtävät välillä pois.


Lauantai-illan iltarusko.
Ranta on länsisuunnassa, joten näin pääsee täysin siemauksin  nauttimaan auringonlaskuista. Aamuaurinkoa sen sijaan täytyy oikein kiivetä katsomaan.
Mukavaa alkanutta viikkoa!



tiistai 16. toukokuuta 2017

Päivän perhoset

Tänään pidimme remonttivapaan. Käytin tämän hienon päivän perhosten etsimiseen ja kuvaamiseen, siis hyvään tarkoitukseen. Tosin kyllä ensin silitin pyykin ja mankeloin lakanat ja pellavapyyhkeet. Mainitsin tämän siksi, että annan kuvan napakasta perheenemännästä :)
Puhelimen askelmittari näytti 10 653 askelta, tuli ihan mukavasti liikuntaakin, kaiken hyvän mielen lisäksi. Unohdin tietysti taas vesipullon, oli aika lämmin päivä, tai sitten liikaa päällä.  Hiukanhan tuo  lähes neljän tunnin lenkki uuvutti.


Isoimmassa kollaasin kuvassa karttaperhonen, näitä oli kolme liikkeelle. Vihreitä, pieniä, sieviä kangasperhosia oli paljon, perhosta sanotaan myös vihernopsasiiveksi.
Kolmas on herukkaperhonen, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt, tämä oli ainut lajinsa edustaja.
 

 Ylhäällä vasemmalla sitruunaperhonen, näitä oli ainakin parikymmentä. Kaaliperhosia kolme. Alhaalla oikealla virnaperhonen, ainoa tänään. Ja vasemman alalaidan neitoperhosia ehdottomasti eniten! Seitsämän eri lajia, olin iloinen!


 Untu se vaan tyytyväisenä köllötteli leskenlehtien keskellä, kaikesta kauneudesta  uupuneena.
 Alakuvasta tulee selllainen fiilis, kuin Untu olisi itse kasvattanut nuo kukat, ihan siemenestä alkaen. Ja ihailee nyt hyvin itänyttä kukkamaataan. Saattaahan se niin ollakkin, kuka tietää :)



lauantai 13. toukokuuta 2017

Ohimennyttä kauneutta

Kangasvuokkojen aika alkaa olla jo ohitse.
Täytyy sanoa, että kauniilta ne näyttävät vielä tässäkin vaiheessa, vaikka se ihan erityinen suloisuus on jo ohimennyttä.
Yhtä paljon ne ilahduttavat joka ainoa kevät, kävin taas monta kertaa katsomassa. Kukkien määrä oli tänä vuonna huomattavasti vähäisempi, kuin esimerkiksi viime keväänä. Silloin niitä oli huomattavan paljon ja kukinta-aika oli pitkä.











 Tämä kaveri, ilmeisesti pajukkomaamehiläinen, löysi kylmänä ja lumisateisena päivänä hyvän paikan lämmitellä. Tuohan on kuin kietoutuisi turkiksiin, ravintoakin ihan imukärsän ulottuvilla.


Mökkiremppaa tehdessämme, olen seurannut västäräkkien touhuja.
Pari päivää sitten satoi tosi napakasti lunta, lintu sirkutteli siinä rantakivillä ihan hyväkuntoisen oloisena.
Huolestuttaa ihan hirveästi, että mistä näille aikaisille muuttajille löytyy ravintoa ja jo mahdollisille pesäpoikasille.