Tervehdys!

 Ja taas on joulu, eihän siitä kauaa ole kun viimeeksi tämän toivotuksen tänne laitoin :) Mitä vanhemmaksi tulee, sitä nopeammin ilmeisesti aika rientää.

 Olin suunnitellut tänne laitettavaan korttiin oikein perinteistä punatulkku-lyhteellä kuvaa. Koska tiesin että punatulkut vierailevat, ilmeisesti ihan päivittäinkin ruokinnalla.Uskokaa tai älkää, vielä tänäänkin yritin. Täällä kun aurinko paistoi puolenpäivän jälkeen mahdottoman kauniisti.
Lyhde kylpi auringon valossa, vain punatulkku puuttui, se yksikin olisi riittänyt. Kuulin lintujen ääntelyä kauempaa, yllättäen ja ihan hiljaa maahan lennähti kaksi komeaa koirasta. Maahan, miksei lyhteelle?
Ei siinä auttanut telepatia eikä mikään. Lyhde ja punatulkut eivät vain kohdanneet toisiaan. Kuvitelkaa miltä se näyttäisi, punatulkku lyhteellä. Kaunista, eikö vain:)

Orava istuskeli rakennuksen varjossa kasvavan koivun oksalla. Taisi kuivatella vastalakattuja kynsiään, joulun juhlaan valmistautuen.

 Oikein onnellista joulunaikaa ja elämyksellistä uutta vuotta!  Tavataan kevään kynnyksellä!

Lintuja

Tilhet ovat saapuneet, harmillista ettei täälläpäin ei ole tänä vuonna juurikaan pihlajanmarjoja. Lähinaapurin pihan koristepensaista löysin tämän linnun seuralaisineen.
Ilta alkoi jo hämärtää ennenkuin ehdin kuvaamaan, yritän tänään uudelleen. Tosin pelkään pahoin että tämän kyseisen pihan pensaitten marjat ovat jo syöty. Linnut olivat kovin liikkuvaisia tuossa pensaiston sisällä, joten kuvaaminen oli haasteellista.

Kuvaajatuttavani osoitti että närheen pystyy luomaan luottamussuhteen. Ei se hetkessä kuitenkaan käynyt. Oli reissuja kun hän ei edes kuvannut, vaan totutti lintuja ihmisen läsnäoloon.
Olen päässyt tässä tapauksessa vähän niinkuin "valmiiseen pöytään". Linnut, joita on ainakin kaksi,  ovat huomanneet ettei tuosta toisestakaan kuvaajasta vaaraa ole. Närhet tulevat hakemaan tammenterhoja ja pähkinöitä varsin lähellekkin, eivätkä pelkää edes kameran räpsähdyksiä.

 Aikamoinen määrä pähkinänpuolikkaita tuohon kupuun mahtuu. Laitan kuvaushoukuttimeksi muutamia kymmeniä puolikkaita, eikä siihen paljonkaan jää, kun lintu lähtee piiloitusmatkalle. Tullakseen taas kohta uudelleen.

Monesti ne tulevat kahden välilaskun jälkeen, puusta puuhun siirtymällä, aina lähemmäksi. Tarkkailevat tilannetta ihan hiljakseen, kunnes laskeutuvat herkkuja kupuunsa ahtamaan. Tammenterhothan niille myös tunnetusti maistuvat.
Vielä viime syksynä pidin närheä vaikeana kuvattavana ja sitähän se olikin. Olen niin iloinen näistä kuvaustilanteista. Närhi on kaunis lintu!

Omenoitten ystäviä

Lintuja olen viime aikoina kuvannut, sekä hiukan myös kettuja. Tänään illansuussa ketut pysyttelivät poissa, kuvaajakin joutui lähtemään kotiin kun vesisade alkoi.

Sain vinkin omenapuusta jossa kottaraisparvi vierailee omenoilla herkuttelemassa. Olihan siellä muitakin asiasta kiinnostuneita, puussa sekä maassa.

"Hiirikäsi" tuntuu jo huomattavasti paremmalta, mutta jatkan vielä tätä lepoaikaa jotta kuntoutuisi kunnolla.

Muistakaa ottaa huomenna sateenvarjo mukaan!

Kettukeskiviikko 14.

Pieni muisteluosuus kettukesästä. Tämä kuvausprojekti jää ihan varmasti erääksi parhaista luontokokemuksista.

 Tämä kuva on otettu ensimmäisellä kuvausreissulla.

 Kuulin että tuolla radan varrella elelee kettuperhe. Näkymä oli kuitenkin ihan uskomaton, kun kolme pientä telmi siinä radalla ja neljäs kaverus palaili tuolla pieneltä tutkimusreissulta.

 Perheen muodostivat vanhemmat sekä yhdeksän pentua. Samaan kuvaan sain kahdeksan perheenjäsentä enimmillään. Kasvettuaan pennut liikkuivat jo aikalailla eri teitä.
Tässä toinen vanhemmista palaa saaliinsa kanssa tervehtimään ja siitäkös pennut villiintyivät.

  Pienin oli liikuttavin, kokoero toisiin oli huomattava. Se oli jonkinverran syrjittykkin siinä pentujen keskuudessa, mutta  sitkeästi se on mennyt eteenpäin ja on tietääkseni vielä elossa ja voimissaan.
Oma koti kullan kallis, tässä tämä pienin pesäympäristössään.

 Nämä kaverukset näyttävät melko identtisiltä, mutta kyllä niissä selviä erojakin oli. Luontaista uteliaisuutta, mitähän tuolla alhaalla oikein tapahtuu!

 Kuvaajia riitti,  tämä oli niin kiinnostava perheyhteisö. Mitähän herkkuja tämän kuvaajan taskusta löytyy :)

 Ja emot kantoivat ruokaa, kaloja, lintuja, myyriä, lihapiirakoitten jämiä, ties mitä löytämäänsä. Ihmiset kantoivat myös ruokaa, rippijuhlien tähteitä, makkaraa, koiranruokaa, kissanruokaa, mitä kukakin. Ja siitähän keskusteltiin. Ymmärtääkseni välillä taidettiin vähän menettää malttiakin. Asiatonta sekä asiallista palautetta, sekä väittelyä siitä, mikä on ketuille parhaaksi. Syötä tai älä syötä, huomaa tai ole huomaamatta.

 Ketut kasvoivat ja komistuivat tässä julkisuuden keskellä, vähääkään välittämättä ympärillään tapahtuvasta tohinasta. Ainakin siltä se näytti.

Kurre ja seuralaiset

Pähkinänakkelit olivat ruokintapaikalla. Ruoka näyttää pitävän ne toivotusti alueella, toivottavasti tulevana talvenakin.
Pitkästä aikaa näin oravia, olettaisin että saman pesueen pentuja, kun niin vilkkaasti leikkivät keskenään. Kiipeilivät perätysten ihan mahdotonta vauhtia puun runkoa ylös ja alas, kiertäen ja kaartaen. Kiipeilytaidot olivat loistavasti hallussa!

Eilen oli valtavan kaunis syyspäivä, pilviä ei juuri lainkaan. Lämpötila tosin pysytteli alle kymmenen asteen.
Käsineet unohtuivat matkasta, tuntui että niitä olisi tarvittu.

 Oravat säksättelivät aikansa yläpuolella, ennenkuin rohkenivat laskeutua herkkuja hakemaan. Linnut eivät niistä juurikaan piitanneet.

 Pähkinöillä houkutelin, niinkuin tuossa oikealla näkyy. Tiedän ettei oikeissa luontokuvissa saisi näkyä "haaskaa", mutten onnistunut rajaamaankaan :)

Talitiainen näyttää ihan siltä että sitä ottaa päähän, kun pyörin vain oravien ja pähkinänakkeleitten ympärillä. No, kyllähän sen ymmärtää :)

Oikea käsi on kipeytynyt, sen takia olen ollut täällä nyt vähemmin, kuten ehkä tulevinakin päivinä/viikkoina, sa nähdä. Tällä hetkelläkin tuntuu siltä, että olisi viisainta lopettaa juuri nyt.
Ei muuten vaivaa kun tässä kirjoittaessa ja kuvia käsitellessä. Erityisen kipeä kohta on kyynärtaipeesta alaspäin olevassa lihaksessa päällipuolella. Käden oikaiseminenkin sattuu, pientä turvotusta.
Kerron oireet vain ihan sen takia, että tunnistaako kukaan olisiko tässä kyseessä suuttunut "hiirikäsi".
Olen tehnyt viitisen vuotta päätetyötä ja sitten illalla vielä täällä blogimaailmassa, joten en pitäisi sitä mahdottomana.
Pitää kai marssia tuonne työterveyshuoltoon!

Kettukeskiviikko 13.

                    Hei! Sinäkö se olitkin, voinkin jatkaa sitten ihan rauhassa keskeytyneitä uniani :)

Sinisiipinen

Kuvaajatuttavani pyysi viime viikolla seurakseen etsimään sinisiipisirkkaa ( Sphingonotus caerulans )
Tästä kyseisestä sirkasta on juttu uusimmassa Suomen Luonto-lehdessä. Poimin kyseisestä artikkelista osittain tätä asiatietoa.

Se on harvinainen laji Suomessa, 2010 luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Aiemmin esiintyi vain Hankoniemellä ja Tammisaaressa, nyt on levinnyt laajalti Kaakkois-Suomen soranottoalueille.

Pitkään katselimme ja ihmettelimme siinä sorakuopalla. Yht'äkkiä huomasimme nämä kolme yksilöä samalla kivellä.
 Ehdimme  melkovarmasti ihan viimetipassa, lentoaika joka on alkanut jo heinäkuun puolivälissä, päättyy syyskuun loppuun ja tuo kuvauspäivä taisi olla viimeinen tämän kesän yli +15° aurinkoinen päivä.

Koiras on kooltaan 1,5-2cm ja naaras vähän kookkaampi, lähes 3cm pituinen.
Omaa erittäin hyvän suojavärin, tuntuu melkein siltä, että osaa vielä valita ympäristönsä värisävyjensä mukaan.

 Toivoimme tietysti lentokuvaa, jolloin kauniit siniset siivet olisivat näkyneet, mutta ei. Näimme monta lentotapahtumaa, jopa melko pitkiäkin liitoja. Kuvaaja ei vaan siinä tilanteessa ehtinyt mukaan. Yhden ainoan kerran ehdin nähdä hyvin siipien kauniin sävyn ja muutaman kerran kuulin koiraan hiljaisen sirinän.

Tämä kuva tuli bonuksena, olimme jo siinä poislähtöä tekemässä, kun huomasimme tämän parittelevan pariskunnan. Naaras kuljetti perässään tätä huomattavasti pienempää koirasta, ihan minne tahtoi!
Hienoa että suku jatkuu!

Tämän sirkan näkeminen oli kesän toiveissa! Ensikesälle jää vielä haaveeksi niitten kauniitten siipien kuvaaminen.

Patsaita

Käväisin pienellä reissulla, matkan varrella oli mielenkiintoinen Parikkalan patsaspuisto, josta olen jo aiemminkin pari kertaa kertonut ja sieltä kuvia postaillut.

 Puisto patsaineen on ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen luoma, vuosina 1960-2010 Hän menehtyi sairaskohtaukseen maaliskuussa 2010.

 Puistossa on n.500 erilaista patsasta, joista joogaavia hahmoja 256, lisäksi satoja erilaisia eri ajankohtaan kukkivia kasveja.

 Paperityömiehenä elantonsa ansainnut  Rönkkönen sai tunnustuksena työstään Suomi-palkinnon syksyllä 2007 Tunnustusta/arvostusta hän on saanut varsinaisesti vasta kuolemansa jälkeen.

 Puistossa käy vuosittain tuhansia matkailijoita. Se on aina avoinna, sinne on vapaa pääsy. Porteilla on vapaaehtoisen maksun mahdollisuus.

 Amerikkalainen matkailulehti Conde' Nast Traveler julkaisi viime syksynä listaa maailman kammottavimmista kohteista, jonne tämä patsaspuistokin pääsi.
En kyllä koe tätä yhtään kammottavana, vaan mahdottoman mielenkiintoisena, joskin hyvin erikoisena.

Puisto on varmastikin nyt hyvissä käsissä ja tulevaisuus turvattu. Netistä löytyy paljon tietoa jos alkaa kiinnostaa, ihan hakusanalla Parikkalan patsaspuisto.
Sillä on oma jäsenmaksullinen kannatusyhdistys. FB-ryhmässä: Pelastakaa Parikkalan Patsaspuisto, on 1300 seuraajaa.

.



Otin nämä kuvat viime vuonna joululahjaksi saamallani SONY:n Cyber-shot DSC-RX100 -kameralla.
Hurjan vähän olen tällä kuvannut, kun järkkäri kulkee lähes aina mukana. Nyt päätin ottaa vain tämän mukaan ja yllätyin ihan valtavasti. Nyt meillä alkaa sitten kuherruskuukausi, aion opetella tämän kameran tavat ja mahdollisuudet.
Päivä oli pilvinen ja sumuinen tuona kuvausaamuna. Kuvia en ole käsitellyt rajaamista lukuunottamatta juuri ollenkaan.

Paluumuuttaja

Ilahduin eilen siitä että pähkinänakkeli ( Sitta europaea ) on palannut.

 Lintua tavataan Baltian ja Skandinavian tammimetsissä, saapuu Suomeen syyskuun puolivälin ja marraskuun puolivälin paikkeilla. Lähtee paluumuutolle maalis- ja huhtikuun puolivälin maissa.
Joitan pareja pesii Etelä-Suomen lehdoissa ja puistoissa.

Lintu ei ole mitenkään erikoisen arka, päästää aika lähelle kuvaamaan häiriintymättä. Käyttäytyy aika lailla samalla tavalla kuin puukiipijä.


Lämpimästi tervetuloa, uudet lukijat Ariel ja Maija Myrskyluoto, toivon että viihdytte :)

EDIT: Tuolla kommenteissa on hyvä huomio Töyhtötintin/Anun postaamana. Hän kertoi, ettei tämä lintu ole varsinaisesti paluumuuttaja, vaan vaeltaja. Kiitos Anu asian selventämisestä!

Kettukeskiviikko 12.

 Tähän tilanteeseen en päässyt kovinkaan lähelle. Kettu oli löytänyt myyrän ja toi sen tähän junaradalle. Myyräksi päättelin tuon hännän pituuden perusteella.

Se päättikin hetken päästä lähteä pois, kun olimme tuon oikella näkyvän harakan kanssa siinä kärkkymässä. Täytyy sanoa että harakka häiriökäyttäytyi huomattavasti enemmän kuin kuvaaja.
Kettu näytti huvittavalta tuossa katsellessaan, myyrän häntä suupielestään roikkuen.

Variksen löytö

Varis löysi jotain tosi mielenkiintoista!
Ihmissilmin katsottuna, ei niin kovin mielenkiintoista, taisi olla jonkinlaisen hedelmän kivi.
Kuinka monta kertaa ja kuinka moneen paikkaan se yrittikään tätä aarretta piilottaa. Välillä taisi olla liian kovaa maata, välillä liian näkyvä paikka. Harakat liian lähellä, oliko kuvaajakin?

Se siirteli löytöään monenlaisiin asentoihin, käänteli kätevästi nokallaan. Mikään paikka ei tuntunut kelpaavan, niin suuresta aarteesta oli kysymys.
 

 Naputti kuuluvasti nokallaan, suorastaan takoi.  Jossain vaiheessa tuli mieleeni, yrittikö se kuitenkin rikkoa tätä kiveä, eikä suinkaan piilottaa.

Se seisoi töyräällä josta oli pudotus vesirajaan. Luulen että se otti tässä vaiheessa kiven suuhunsa, mietti hetken ja lensi veden äärelle. Tai vaihtoehtoisesti kivi tippui ja vieri rantaan ja harakka perässä, muttei suinkaan tippunut.

Tässä voi taas miettiä peseekö se tätä löydettyä aarrettaan, vai mitä touhuaa! Käänteli vielä nokallaan muutamia oikeita pikkukiviä ja kohta lensi pois!
Seuratkaahan noita variksia, ovat aika mielenkiintoisia vaakkujia!